Historia
Oulaisissa on pelattu shakkia jo ennen sotia esimerkiksi Lottakahvilassa. Kahvila sijaitsi Oulaistenkadun ja rautatien kulmassa Pyhäjoen rannalla Muotitalo Ojaa vastapäätä. Näin on kertonut Martti Härö, joka mainitsi harrastaneensa nuorena shakin pelaamista.
Vuonna 1944 Oulaisiin tuli apteekkariksi Edgar Lindroos, toinen suomalainen shakkimestari Anatoli Tschepurnoffin jälkeen. Lindroosin aika kesti vuoteen 1974 saakka. Kerho toimi Lindroosin lahjoittamien shakkivälineiden turvin harrastuspohjalla nimellä Oulaisten shakkikerho. Kerho päätettiin rekisteröidä 17.12.1994 samalla nimellä ja perustava kokous pidettiin tuolloin kuntosali Avancian tiloissa.
Vuonna 2002 todettiin, että kerhossa on innokkaita ylivieskalaisia pelaajia ja tuolloin kerhon nimi päätettiin muuttaa ja toiminta-aluetta laajentaa. Oulaistelaiset ja ylivieskalaiset olivat sitä mieltä, että laajempi toiminta-alue antaa suuremman harrastajapohjan. Ylivieskan shakkikerhollakin on perinteitä. Onhan Ylivieskan kerhon kiertopalkinnossa muun muassa nimi Mika Ebeling, joka opiskeluaikanaan voitti kerhon mestaruuden.
Oulaisten shakkikerho ry:stä tuli näin nimenmuutoksella Shakkilaakso ry, jota voidaan pitää Oulaisten ja Ylivieskan yhteisenä shakkikerhona.
Edgar Lindroos (13.10.1900 - 21.11.1974)
Oulaisissa toimi apteekkarina turkulaissyntyinen Edgar Lindroos vuodesta 1944 vuoteen 1974. Sitä ennen hän toimi farmaseuttina ja proviisorina Turussa, Perniössä ja Helsingissä. Vain muutama oulaistelainen tiesi hänen shakkiharrastuksestaan.
Vuonna 1924 hän voitti 2. yleissuomalaisen turnauksen ja saavutti silloin shakkimestarin arvonimen. Suomen mestaruus jäi häneltä saavuttamatta, vaikka hän vuonna 1928 voitti ensin 3. mestarin Eino Heilimon ja 4. mestarin Ilmari Rahnin päästäkseen ottelemaan mestaruudesta Anatoli Tschepurnoffia vastaan. Viipurin Pyöreässä tornissa käydyssä kamppailussa Tschepurnoff säilytti pistein 5-3 arvonsa. Vuonna 1936 Lindroos sijoittui mestaruusturnauksessa toiseksi. Viimeisin merkittävä turnausvoitto lienee ollut vuonna 1949, jolloin hän pistein 6/7 voitti Hangon kutsuturnauksen.
Lindroos harrasti innokkaasti kevyttä peliä ja myös tehtäväshakkia. Vuonna 1956 aloitettujen Naantalin turnausten seuraaminen kuului Spivin tapoihin.
Lindroos oli Turun Shakinystävien perustajajäsen (1922-1923). Hän oli myös Helsingin Shakkiklubin jäsen ja Oulaisissa asuessaan hän edusti myös Oulaisten shakkikerhoa, Ylivieskan shakkikerhoa ja Oulun Shakkiseuraa.
Seuraavaksi esimerkki Edgar Lindroosin pelistä viime vuosisadan alkupuolelta. Pelin analyysit on Jouko Lauronen suomentanut Lindroosin omista ruotsinkielisistä analyyseistä. Peli on julkaistu aiemmin Suomen Shakki-lehdessä vuonna 1926. Peliselostukseen on lisätty kuvio asemasta ennen ratkaisuun johtavaa tornin uhrausta.
Kuningatargambiitti.
Pelattu Paimiossa 17. heinäkuuta vuonna 1926
Lindroos E vs. Uggla I
1. d2-d4 d7-d5 2. c2-c4 e7-e6 3. Rg1-f3 Rg8-f6 4. Lc1-g5 Rb8-d7 5. Rb1-c3 Lf8-e7 6. e2-e3 0-0 7. Ta1-c1 c7-c6 8. Dd1-c2 a7-a6
Valmistelee vastahyökkäystä 9. - d5xc4; 10. Lxc4 b5. 11. Ld3 c5 ja nykyisin katsotaan olevan paras jatko.
9. a2-a3
Yritys säästää tempo 9. h3:lla esim. 9. h3 Ld6 10. c5 Lc7 11. Lf4! tulee tässä vahvasti tarkasteltavaksi. Yksinkertaisin jatko on kuitenkin nk. Karlsbad-jatko 9. cxd5 exd5 10. Ld3 jne.
9. --- Tf8-e8 10. Lf1-d3 d5xc4 11. Ld3xc4 b7-b5 12. Lc4-a2 h7-h6 13. Lg5-h4 Lc8-b7 14. La2-b1 Rd7-f8
Tässä on parempi 14. -- c5, koska siirron 15. d4xc5 jälkeen voidaan lyödä takaisin ratsulla.
15. Rf3-e5 c6-c5 16. d4xc5 Le7xc5 17. Tc1-d1 --
Luonnollisemmalta vaikuttaa 17. 0-0 jatkolla 18. Tf1-d1
17. -- Dd8-e7
Välttääkseen kuningassivustan repimisen.
18. Lh4xf6 De7xf6 19. Re5-d7 Df6-g5
Jos 19. -- Rxd7, seuraa 20. Dh7+ Kf8 21. Txd7 jne.
20. Rc3-e4 Lb7xe4
Siirtoa 20. -- Dxg2 seuraa 21. Rxc5 Dxh1+ 22. Kd2 valkean vahvalla hyökkäyksellä.
21. Dc2xe4 f7-f5 22. De4-f3 Dg5-e7 23. Rd7-e5 De7-c7 24. Rc5-d3 Lc5-e7 25. g2-g4 --
- ja kenttäkanuunan jylinä vierii eteenpäin
25. -- Dc7-a5+ 26. Ke1-e2 b5-b4
Hankkii mahdollisuuksia daamisivustalla ja samalla suojaa f5-pisteen.
27. g4xf5 e6xf5 28. Th1-g1 b4xa3 29. Lb1-a2+ Kg8-h8

Kuvio mustan 29. siirron jälkeen
30. Tg1xg7
Molemmat osapuolet ovat ennenkuulumattomassa aikapulassa, erityisesti musta, mikä saa hänet niin helposti antautumaan.
30. -- Kh8xg7 31. Td1-g1+ Le7-g5?
Paljon parempi on 31. -- Rg6
32. h2-h4 f5-f4 33. h4xg5 h6xg5 34. Df3-b7 --
Musta luovuttaa, sillä seuraa torjumaton matti.